Salla-Mari Kostia

Eläintenkouluttaja (AT), Klinikkaeläinhoitaja (AT), Ammatillinen opettaja (AmO)

Olen ammattitutkinnot suorittanut eläintenkouluttaja ja klinikkaeläinhoitaja sekä ammatillinen opettaja. Olen työskennellyt kissojen parissa vuodesta 2010 ja erityisesti kissojen käyttäytymiseen liittyvien haasteiden kanssa jo yli kymmenen vuotta.

Eläimet ovat aina olleet iso osa elämääni, niin pienet kuin suuretkin, lajiin katsomatta. Työ eläinten parissa sai alkunsa, kun aloitin opinnot klinikkaeläinhoitajaksi Amiedussa (nykyinen Taitotalo) vuonna 2009. Opintojen ohella kiinnostus eläinten käyttäytymiseen kasvoi ja valmistuttuani 2011 klinikkaeläinhoitajaksi, jatkoin välittömästi opintoja eläintenkouluttajaksi. Klinikkaeläinhoitajana työskentelin CatVet Kissaklinikalla vuodet 2010-2019.

Eläintenkouluttajaksi valmistuin keväällä 2013 kiitettävin arvosanoin ja koulutettavana pääeläinlajina kissa. Pian sen jälkeen sivutoiminen yritykseni Animal Academy aloitti toimintansa. Animal Academy on alusta alkaen keskittynyt pääasiassa kissojen käyttäytymiseen, ja matkan varrella siirtynyt kokonaan pelkästään kissoihin.

Halusin oppia vielä lisää eläinten anatomiasta, fysiologiasta sekä biomekaniikasta, joten suoritin vielä koirahieronnan koulutuksen Amiedussa vuosina 2017-2018.

Vuosien varrella kävin keikkailevana kouluttajana Taitotalossa opettamassa muun muassa klinikkaeläinhoitaja- ja eläintenkouluttajaopiskelijoita ja varsinaisesti aloitin työt Taitotalossa (silloisessa Amiedussa) vuoden 2018 lopulla. Jonkin aikaa työskentelin osan viikosta opettajana, osan viikosta klinikalla ja osan viikosta Animal Academyssä, kunnes tuntui järkevämmältä keskittyä johonkin osa-alueeseen kunnolla, jolloin päätin jättää varsinaisen klinikkatyön taka-alalle.

Valmistuin vielä ammatilliseksi opettajaksi (AmO) vuonna 2021 HAMKissa ja tällä hetkellä työskentelen pääsääntöisesti Taitotalossa eläintenhoidon ammattitutkinnon parissa eläintenhoitoalan eri osaamisalojen opettajana ja sen lisäksi kissojen käyttäytymisen parissa sivutoimisesti Animal Academyssä. Saatan myös silloin tällöin tehdä keikkatyötä vielä klinikalle. Nämä kaikki ammatit ja tutkinnot yhdistettynä takaavat erittäin laajan osaamisen eläinten ja erityisesti kissojen hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä.

Klinikkaeläinhoitajana toimimisen ansiosta minulla on hyvä verkosto eläinlääkäreiden kanssa. Joskus käytökseen liittyvän ongelman taustalla on esimerkiksi sairaus, kipu tai muu fyysinen ongelma, jolloin nämä mahdolliset syyt suljetaan ensin pois eläinlääkärin toimesta. Ohjaan asiakkaan tarvittaessa aina eläinlääkäriin ja käymme vuoropuhelua eläinlääkäreiden kanssa yhdessä tilanteesta.

Eläintenkouluttajana haluan edistää eläinten hyvinvointia, sekä parantaa ihmisen ja eläimen välistä vuorovaikutusta. Haluan tuoda ihmisten tietoisuuteen nykyaikaisia ja palkitsemiseen perustuvia koulutusmenetelmiä, sekä parantaa ihmisten ymmärrystä eläinten käyttäytymisestä ja oppimisesta.

Klinikkaeläinhoitajana, eläintenkouluttajana tai opettajana ei ole koskaan täysin valmis, ja sen vuoksi koulutankin itseäni käymällä erilaisissa koulutuksissa, lukemalla kirjallisuutta ja tekemällä itse käytännön harjoituksia.

Kissat ovat erityinen vahvuusalueeni ja kiinnostuksen kohteeni. Klinikkaeläinhoitajana noin kymmenen vuoden aikainen työskentely kissaklinikalla takaa minulle erittäin vahvan tietotaidon kissojen hyvinvoinnista ja sairauksista. Eläintenkouluttajana olen työskennellyt erityisesti kissojen käyttäytymiseen liittyvien ongelmien parissa yli kymmenen vuoden ajan, joten olen sinä aikana ollut tekemisissä lukemattomien erilaisten kissan käyttäytymiseen liittyvien haasteiden parissa. Kissoihin liittyvä osaaminen on siis todella monipuolinen ja vahva. 

Eläintenkouluttajan työ ei ole ainoastaan eläinten kouluttamista, aina suuressa osassa on myös eläimen omistaja. Sen vuoksi kouluttajan on tärkeää omata hyvät vuorovaikutustaidot ihmisten kanssa. Minulla on pitkä kokemus asiakaspalvelusta ja olen saanut paljon kiitosta opetus- ja koulutustaidoistani. Eläintenkouluttajana panostan asiakassuhteisiin, pyrin opastamaan selkeästi ja ottamaan huomioon jokaisen asiakkaan toiveet. Jokaisella on mahdollisuus oppia kouluttamaan eläimiä. Ihmisen ja eläimen välistä vuorovaikutusta voi aina parantaa ja parhaimmillaan eläintenkouluttaminen on myös todella hauskaa!

Ollessani vapaa-ajalla, harrastan kestävyysjuoksua (ultramatkoja), soitan bassoa, laulan, keikkailen bändin kanssa ja hoidan hevosia. Rakastan myös matkustamista, laitesukellusta ja moottoripyöräilyä. Kotoa löytyy puolison ja lapsen lisäksi kolme seniorikissaa, kotikissa Monni sekä itämaiset kissat Nate ja Sussu.

 
 
 
6.jpg
 
 
2.jpg